vähän lukemisesta, mutta ennen kaikkea seksikkyydestä

kaksi penniäni jo kertaalleen laantuneeseen kulttuurikeskusteluun

Viime viikolla Suomen Kuvalehdessä julkaistiin ystäväni Robert Sundmanin artikkeli Lukeminen muuttui hyödyllisestä seksikkääksi. Robbanin artikkelin ja Eleonoora Riihisen kesäkuisen Substack-avauksen innoittamana käynnistyi keskustelu lukemisen performatiivisuudesta, joka nousi viime viikolla myös jokakeskiviikkoisen Uuden Jutun Kerma -kulttuuriohjelman pääaiheeksi. Minulla on ollut tämä teksti luonnoksissa jo hetken verran, mutta “tässä on ollut taas kaikenlaista”. Kirjoitan tätä tekstiä sellaisen tunteen vallassa, että olen juoksujalkaa matkalla bileisiin joista kaikki muut ovat jo lähteneet jatkoille.

Taannoin aloin törmätä yhä useamman asian seksikkyysbrändäykseen. Lukeminen on tästä vain yksi esimerkki. Äänestäminen, seksikästä; shakki, seksikästä; oikeanlaiset mielipiteet, seksikkäitä. Miten tyypillistä nykyajalle, miten ärsyttävää. Mietin kyllä, oliko ärtymykseni perusteltua, kannattaako edes tarttua. Kenties ärtymys kertoi vain, että suhtaudun liian anaalisesti johonkin, joka on pohjimmiltaan leikkisää. Onhan seksikkyydessä kuitenkin kyse vapautuneisuudesta, siitä ettei ota itseään liian vakavasti, jne.

Viime vuosina on nähty lukuisia feministisiä ulostuloja, joissa on muistutettu yleisöjä siitä, että hyvännäköinen nainen (aka “perinteisellä tavalla seksikäs” nainen) voi olla myös fiksu. Vaikka jonkun ulkomuoto on sellainen, josta ympäröivä yhteiskunta palkitsee monenlaisilla mahdollisuuksilla, täytyy pitää mielessä, että tällainen henkilö voi vaikka… osata lukea tai laskea. Mediassa kerrotaan, miten vaikea kauniin ihmisen on tulla otetuksi vakavasti älykköinä, koska he eivät vastaa perinteistä mielikuvaa älyköstä (ole kömpelöitä nörttejä). Feministinen diskurssi on raivannut tilaa vaikkapa kirjallisuudenharrastajina ja valtionpäämiehinä myös heille, joiden aura ei ole kuivakka vaan hedonistinen ja säteilevä.

Kirjallisuusharrastuksen brändääminen nimenomaan seksikkääksi näyttäytyy tämän kulttuurisen jatkumon luontevana kehitysaskeleena. On narratiivi, jossa liian seksikäs/hyvännäköinen ihminen kärsii kroonisesta uskottavuuspulasta, ja siksi hänelle lankeaa luontevasti tehtäväksi esiintyä julkisuudessa asiantuntijana tai älykkönä. Todistamalla jonkun yhtäaikaista valovoimaisuutta ja älykkyyttä kollektiiviset aivomme oppivat, että nämä ominaisuudet voivat asua samassa ihmisessä. Narratiivissa valovoimaisuus velvoittaa, kauniin ihmisen näkyminen on eettisesti perusteltua.

Häiritsevää tässä on se, että todellisuudessa paitsi valovoimaisuus, myös kyky luoda vapautuneen ja iloisen seksuaalisuuden vaikutelma on voittava kortti.

Herman Raivio kirjoittaa Turvaton tila–esseekokoelmansa Lupa vapautua ja nauttia–tekstissä Foucaultiin viitaten emansipaatiokaavasta, jota seksistä ja seksuaalisuudesta kerrotut yhteiskunnalliset tarinat nyky-yhteiskunnassa pääsääntöisesti mukailevat. Emansipaatiokaava olettaa seksuaalisuuden, tässä vaikkapa fiksun ja lukutaitoisen naisen seksuaalisuuden, jota yhteiskunnallinen ympäristö, tässä patriarkaatti, koettaa rajoittaa ja typistää. Emansipaatiokaavan toisessa päässä yksilö vapautuu seksuaalisuutta ulkopuolelta tukahduttavien voimien ikeestä. Tässä vaiheessa emansipoitunut esimerkillinen yksilö pääsee tarinoineen ääneen ja yleisön eteen.

En edes mene tässä sen tarkemmin kuvan hirmuvaltaan, joka algoritmisella aikakaudella vain kasvaa entisestään. Mutta mikä edes voisi olla voittavampi resepti kuin kuva, joka imee katseita ja joka perustelee olemassaolonsa vapautuneisuuden malliesimerkkinä?¹

*****

Eleonoora Riihisen keskustelunavauksen lähtökohtana yhteiskunnallisen kaksoisliikkeen, jossa samaan aikaan on havaittavissa kaksi näennäisen vastakkaista trendiä, yleinen lukemisen fiilistely ja varsinaisen kirjallisuuspuheen vähentyminen. Myös Uuden Jutun Kermassa toimittajat Alli Hallonblad, Hilla Körkkö ja Sonja Saarikoski käsittelevät performatiivista lukemisen ja lukeneisuuden esittelyä vasten tätä kaksoisliikettä.

Kermassa viitataan Guy Debordin Spektaakkelin yhteiskuntaan. Se on luontevaa, sillä Debordin jo 60-luvulla (!) julkaistun teoksen ytimessä on sellaisen kehityskulun kuvaus, jossa vaikutelmien tuottaminen on ensisijaista ‘oikeaan tekemiseen’ nähden.

Lukemisen esittelyn lisäksi voi ajatella vaikkapa sitä, miten kirjan sijaan merkittävämpi kirjallisuustuote on monesti kirjailijan henkilöbrändi ja somepresenssi behind the scenes-materiaaleineen ja q & a -tuokioineen. Lopulta kirjailijuus merkitsee kirjailijan esittämistä eikä kirjoittamista, sillä vain ensinnäkin vain ensiksi mainitulla on mahdollista tienata elanto, ja toisekseen Debordin teesien mukaisesti (kirjailijuuden) olemassaolo samaistuu enenevästi (kirjailijana) näkymiseen.

Kermassa lukemisen performoinnista puhutaan etupäässä minäprojektina: mitä pääomia yksilö haluaa kirjallisuusharrastustaan esittelemällä viestiä, miten hän prosessissa sosiaalista statustaan esittelee ja tuottaa. Yksilön näkökulman lisäksi sivutaan myös performanssin yleisyhteiskunnallista vaikutusta. Olivat esittelijän motiivit mitä hyvänsä, itse lukeminen saattaa faktisesti lisääntyä, mitä voi pitää hyvänä kehityssuuntana. Kai yleiseen asenne- ja arvoilmapiiriin on kautta aikain vaikutettu estetisoimalla toivottavaa toimintaa. Nykynäkökulmasta erityistä, eikä lainkaan sattumanvaraista, on nimenomaan asiasta puhuminen seksuaalisen vapautuneisuuden kielellä.²

Löysän lukemisfiilistelyn lisääntymisen ja kirjallisuuspuheen lisääntymisen kaksoisliikkeen lisäksi asiassa on minulle toinenkin oleellinen kaksoisliike. Kyseessä on seksipuheen lisääntymisen ja varsinaisen seksin vähentymisen kaksoisliike.

Tässä on kenties tarpeen tehdä osin keinotekoinen seksikkyyden ja eroottisuuden välinen eronteko. Eroottinen kokemus syntyy yksilöllisessä kokemusmaailmassa. Eroottista kokemusta ei voi tuottaa pakolla, alttius kokea jokin ihminen tai näkymä eroottisena on jollain tapaa omavaltainen asia. Jonkin näkymän tai ihmisen seksikkyys on kollektiivinen tuotos. Seksikkyydessä on kyse yhteisön arvostuksista, sosiaalisesti hyväksyttävistä halun kohteista. Se on sukua cooliudelle. Eroottisuus taas saattaa hylkiä cooliutta voimallisestikin.

Seksikkyyspaine kasvaa, eroottiset kokemukset vähenevät.

Seksikkyyden vaikutelman tuottamisesta kiinnostunut ihminen elää jo kuvitteellisessa tulevaisuudessa, jossa joku tulee katsomaan häntä. Eroottinen kokemus syntyy nyt-hetkessä, halu synnyttää eroottisen subjektin. Erkaantuminen omasta nykyhetkestä poistaa nautinnon mahdollisuuden.³

Kirjaan uppoutumisen kokemus on niin nautinnollinen siksi, että silloin nykyihminen on harvinaisella tavalla kosketuksissa nykyhetkensä kanssa. Lukukokemuksen kuvaaminen ja esillepano sysää ihmisen valmiiksi kuvitteelliseen tulevaisuuteen, jossa hänen lukemisensa todistajat asemoivat hänet hänen lukukykynsä ja -makunsa perusteella johonkin ihmisten välisessä hierarkiassa. Kokemuksellisesti syventyneessä lukemisessa ja lukemisen esittelyssä on siis jotain toisilleen vastakkaista.

Lukemisen esittely voi tuottaa seksikkyyden vaikutelman, syventynyt lukukokemus tarjoaa mahdollisuuden eroottiseen kokemukseen.

Itsen erotisointi ei ole stigmatisoitua. Seksuaalisesti rajoittuneen vaikutelman antaminen on stigmatisoitua. Seksuaalisesti rajoittuneen vaikutelman antava ihminen on emansipaatiokaavan mukaisesti vähemmän vapaa, ihmisenä kehittymättömämpi.

Tarkoittaako “lukeminen on seksikästä” sitä, että lukemalla kuka tahansa voi tulla seksikkääksi, tulla nähdyksi seksikkäänä?

Ei se tarkoita sitä.

Kermassakin viitattiin siihen, että kyse on luokkastatuksen tuottamisesta. Tunnen Bourdieuta yhtä syvällisesti kuin keskimäääräinen Bourdieuhun suvereenisti viittaava taideopiskelija, mutta voin silti vilkaista. Eikö tämänkin ilmiön polttoaineena ole eksklusiivisuus? Eikö tässäkin yhä useamman on yhä vaikeampi syventyä lukemaan, ja siksi kirjallisuusharrastus vaatii kenties yhä enemmän kulttuurisia pääomia, tukevaa koulutusta, sellaista sosiaalista verkostoa joka palkitsee lukeneisuudesta. Kysymys on erottautumisesta. Seksikkyyspuhe on vain yksi tapa ilmaista luokkajakoja.

*****

Loppuun pikku kuulumiset. Yritän päivittää Substackia, jos tulee jotain, mikä tuntuu istuvan juuri tälle alustalle. Onnekseni ja epäonnekseni minut pitää kiireisenä myös käsillä oleva iso projekti. Isosta projektista ehkä myöhemmin lisää, nyt en vielä uskalla. Paitsi sen sanon, että Guy Debord liittyy, en olisi muuten osannut todellakaan referoida tällaisessa tekstissä häntä tuosta noin vain. Spektaakkelin yhteiskuntaa ei myydä missään, eikä minulla sitä tällä hetkellä ole. Helmetissä pyörii pari kappaletta, varausjono on nyt ollut noin 10 henkilöä (Kerman jakson jälkeen tilanne kenties taas pahenee). Saan kirjan siis aina välillä kuukaudeksi kirjastosta, ja sitten joudun palauttamaan sen, varaamaan sen saman tien uudestaan ja odottamaan. Laitoin Rasmuksen vinkistä Toriin ostoilmoituksen, koska “Tori on täynnä boomereita, joilla on valtavat kirjakokoelmat ja myynti-intoa”, eikä todellakaan ole tärpännyt. Välillä saan ilmoituksen kirjasta, mutta aina se on jonkun toisen epätoivoisen ostoilmoitus. Tällaisissa olosuhteissa yritän siis kirjoittaa… voi luoja… täytän ensi kuussa 30, eli jos haluat antaa lahjojen lahjan, niin…

Apurahoitustakin on, mutta aika vähäksi aikaa, mikä voi toisaalta toimia kirittäjänä, tyyliin “nyt pitää saada paljon tehtyä, kun ei sitä tiedä kuinka pitkään saa jatkaa”. Ankealtahan se noin laitettuna kuulostaa… 

Nyt menen minigolfaamaan! Palataan kun palataan!

PS. Viimeksi kun laitoin Instagram storyyn kuvan lukemisistani, olin autossa matkalla juhannusmökille, ja kun pysähtyivät taukopaikalle, jäin nukkuvan lapsen kanssa parkkiin. Kuvassa näkyy lapsen turvaistuimen reunan yli sojottava jalka, omat keskipenkiltä etupenkin puolelle ojennetut shortsijalkani, uudet tummanpunaiset kengät ja Simone de Beauvoirin Erottamattomat.

lukemisto

Debord, Guy. Spektaakkelin yhteiskunta. 1967

Raivio, Herman. Turvaton tila. Agonistisia esseitä. Vastapaino 2024

1. En tarkoita, että seksuaalisuuden ilmaisu oikeasti olisi vapaata tai etteikö ympäröivä yhteiskunta sitä rajoittaisi. Tarkoitan, että kyky tuottaa lopulta hyvinkin kapeasti määritelty oikeanlaisen vapautuneisuuden kuva on kovaa valuuttaa.

2. Kieli tarkoittaa tässä myös estetiikkaa.

3. Tietysti itsen erotisointi ja erotisoitavaksi asettuminen voi olla kokemuksena hyvinkin eroottinen. Tässä on kuitenkin kyse voimista, jotka erottavat ihmisen nykyhetkestään ja nautinnostaan.